facebook tracking

Hankintavastaavia pääkaupunkiseudulle tai Tampereelle

Taustasi voi olla vaikkapa rakennustekniikassa, tuotantotaloudessa tai kauppatieteissä. Työkokemusta tärkeämpää on persoonasi ja intosi päästä kehittymään asuntorakentamisen ja hankinnan parissa.

Tavoitteemme on olla erinomainen työpaikka urallaan ensimmäisiä askelia ottaville tuleville rakennusalan ammattilaisille. Persoonasi ja kykysi oppia uutta ovat meille aikaisempaa työkokemustasi tärkeämpää. Meillä Ihania Koteja rakentamassa ovat ihmiset ja haluamme, että ihmiset kehittyvät ja kasvavat. 

T2H on perustajaurakoitsija, mikä tarkoittaa, että yhtiömme sekä hankkii tontin että suunnittelee, markkinoi ja rakentaa asuntokohteen itse. Olemme kasvaneet tasaisen vahvasti perustamisesta, vuodesta 2010, lähtien ja tällä hetkellä rakenteilla on noin 1200 asuntoa. Vuonna 2018 liikevaihtomme on 110 miljoonaa euroa ja tiimimme koostuu yli 120 ammattilaisesta.

 

Asuntojemme vahvan kysynnän myötä olemme onnistuneet saamaan paljon uusia, mielenkiintoisia projekteja ja kasvumme jatkuu vahvana. Nyt kiikarissamme on muutamia

HANKINTAVASTAAVIA

työskentelemään yhdessä projektitiimiemme kanssa. 

Mitä hankintavastaavana työskentely meillä tarkoittaa?

Meillä hankinnassa pääset vastaamaan yhteistyökuppaneidemme kartoittamisesta ja kilpailuttamisesta sekä materiaalihankinnoista. Hankinnan osa-alueina vastuullesi kuuluvat muun muassa tarjouspyynnöt, urakkaneuvottelut ja sopimusten laatiminen. Kohtaat työssäsi paljon erilaisia kumppaneitamme ja olet avainhenkilö hyvien sopimusten takana. 

Minkälaista tyyppiä etsimme?

Meillä T2H:lla hankinnassa pärjää hyvin monenlaisella taustalla. Koulutustaustasi voi olla vaikkapa rakennustekniikassa, tuotantotaloudessa tai kauppatieteissä. Aikaisempaa työkokemusta tärkeämpää on persoonasi ja aito intosi päästä kehittymään asuntorakentamisen ja hankinnan parissa. Mikäli opintosi ovat vielä kesken, voimme keskustella myös diplomi- tai lopputyön tekemisestä meille. Arvostamme halua kantaa vastuuta ja rohkeutta tarttua uusiin haasteisiin. Lisäksi järjestelmällisyys, oma-aloitteisuus sekä hyvät ilmaisu-ja keskustelutaidot tukevat tehtävässäsi menestymistä.  

Miksi tulisit meille?

Toimenkuvasi meillä on hyvin monipuolinen ja pääset alusta asti osallistumaan myös koko hankintatoimen kehittämiseen. Uskomme yksilölliseen urapolkuun ja kasvumme myötä meillä on mahdollisuus tarjota hyvin monipuolisia tehtäviä talomme sisällä. Sinulla on mahdollisuus edetä nopeasti eri tehtäviin tai voit kasvattaa osaamistasi juuri tietyn vastuualueen sisällä. Meillä rakennetaan asuntojen lisäksi myös hyvää työyhteisöä ja tehdään isojakin juttuja pilke silmäkulmassa. Saat työstäsi palautetta ja projektista vastaavan esimiehen jokapäiväisen tuen. Tarjoamme käyttöösi modernit työkalut ja varmistamme, että perusasiat ovat kunnossa tiimiämme varten. Olemme vakaa, mutta ketterä toimija, jolla riittää töitä myös tulevaisuudessa. Meillä on hyvä vauhti ja kovat tavoitteet, mutta samalla osaamme pitää myös hauskaa ja keksiä erilaisia aktiviteetteja töiden ulkopuolella. 

Miten haet meille?

Jätä hakemuksesi helposti ja nopeasti alapuolella näkyvän napin kautta. Käynnistämme haastatteluita jo hakuajan puitteissa, joten lähetäthän hakemuksesi meille mahdollisimman pian. Töiden aloitukselle etsimme yhdessä sopivan ajankohdan. Mikäli olet opintojesi loppuvaiheessa, olemme valmiita joustamaan työajasta ja aloituksesta. 

Lisätietoa tehtävästä antaa Tuomo Göös puh. 0400 211 157, tuomo.goos@t2h.fi. 

 

Hae meille jo tänään ja tule mukaan rakentamaan Ihania Koteja! 

Tai tiedätkö jonkun, jolle tämä sopisi vielä paremmin? Kerro hänelle!

Vantaa

Vantaankoskentie 14
01670 Vantaa Ajo-ohjeet Vaihde: 020 7032 580

Tule kasvamaan meille

Yli 1200 asunnon rakentaminen tuo mukanaan erilaisia mahdollisuuksia.

  • Yksilöllinen urapolku

    Uskomme yksilölliseen urapolkuun ja kasvumme myötä meillä on mahdollisuus tarjota sinulle hyvin monipuolisia tehtäviä. Jäykkien rakenteiden ja ahtaiden raamien sijaan etenemistäsi määrittävät omat kykysi ja kiinnostuksen kohteesi.

  • Rakennamme hyvää työyhteisöä

    Menestymisemme takana ovat tiimit, joissa jokaisella on oma merkittävä roolinsa. Kun työyhteisö toimii, on aamulla mukava herätä töihin.

  • Monipuolista työtä haluttujen, Ihanien Kotien parissa

    Haluamme rakentaa koteja, joihin ihastuvat sekä asukkaat että heidän vieraansa. Asuntojemme kysyntä on hyvä – meillä ei ole yhtään myymätöntä valmista asuntoa.

  • Positiivinen tulevaisuus

    Hyvin tehty työ on tuonut meille tuloksia ja olemme kasvaneet tasaisen vahvasti perustamisesta lähtien. Meillä riittää töitä ja haasteita sinulle myös tulevaisuudessa.

Tavoitteena hyvä arki

Tinkimättömyys ja oikeisiin asioihin keskittyminen ovat vieneet meitä yhdessä pitkälle. T2H:n arjessa yhdistyvät vastuu ja vapaus. Isotkin jutut on mahdollista tehdä ammattimaisesti ja jämptisti, mutta pilke silmäkulmassa.

Teamtailor

Rekrytointityökalu Teamtailorilta